Alkoi olla melkein keskiyö, kun pääsimme vasta kanootin kyytiin. Laskimme sillalta ensimmäisen kosken, jonka jälkeen tuli suvanto. Suvannon loppupäässä alkoi jo seuraava koski. Kohina kuului ja usvaa oli niin reilusti, että ei tohdittu jatkaa matkaa, kun ei nähnyt mitä edessä oli tuloillaan. Tiedossa oli, että reitin suurin koski, Unarinköngäs oli hyvin lähellä. Ei lähdetty riskeeraamaan, vaan etsittiin Kullelammen suvannon rannalta leiripaikka mihin jäimme ensimmäiseksi yöksi telttaan.
Aamun valjetessa pakattiin leiri kanootteihin ja ensimmäinen pitkä melonta alkoi. Keli oli loistava, aurinko paistoi täydeltä terältä! Vaikka vesi oli jäätävää, lämpöasteita yli +20. Kullelammen jälkeen kosket alkoivat. Vauhti oli melkoinen, koski jatkui ja jatkui. Kohina lisääntyi ja koskivirta meni kovemmaksi. Yhtäkkiä huomasimme, että Unarinköngäs oli suoraan edessämme. Siinä tuli äkkiä kiire meloa rantaan, oikeaan reunaan, laavun kohdalle. Rantauduttiin lähestulkoon loikkaamalla vauhdista pusikkoon. Virta oli todella voimakas ja väärällä puolen jokea oltaessa, olisi tullut todellinen hätä päästä enää rantautumaan, sillä könkään kohdalla nousi kalliot molemmin puolin jokea ja rantautuminen ei olisi ollut enää mahdollista.
Kävelimme rantapolkua pitkin katsastamaan tilannetta ja totesimme yhdessä, että ei lähdetä edes yrittämään meloa moista kuohua. Koskiluokitus Unarinkönkäässä on II+ / III- ja todennäköisesti tämän tulvan aikana se oli jotain III+ luokkaa. Liian kova kuohunta avomallin kanooteille, vesi olisi tullut kanootin siälle hetkessä. Niimpä työläs kanoottien kanto alkoi könkään ohi. Uittaminen ei ollut mitenkään mahdollista ja vetoreittiä ei ollut. Tavarat irti kanooteista ja kamppeet kantoon. Tässä operaatiossa vierähti pari tuntia kevyesti ja voimat oli melko vähissä kannon jälkeen. Samalla tauolla viritettiin nuotio ja tehtiin ruoka kalliolla komeaa Meltausjokea ja koskea ihastellen!
Unarinkönkäältä melonta jatkui kohti Saittapenkereen laavua. Matkaa sinne oli 18km. Matkalla oli useita matalia koskia ja nivoja. Vauhti oli hyvä ja menevä kokoajan. Kosket oli suurin osa I -luokan koskia, mutta nyt ne tuntui olevan lähes II -luokan koskia tällä vesimäärällä. Veden ollessa näin korkealla nyt vältyttiin pohjakosketuksilta. Vähällä vedellä todennäköisesti Meltausjoki on haastavampi reitti kivien suhteen. Saittapenkereen laavun kohdalla joki tekee S -mutkan. Laavun lähestyessä virta alkaa viemään sisäkurvia ensimmäiseen mutkaan, jonka jälkeen pitää päästä meloen joen yli seuraavaan sisäkurviin vasempaan laitaan, jottei mene ohi laavusta. Vauhtia tässäkin mutkassa riitti, joten äkkinäisen melonnan tuloksena toinen pariskunnista oli jo poikittain joessa, mutta pystyssä pysyttiin ja rantaan päästiin. Laavulla oli viiden hengen melontaporukka juuri lähdössä jatkamaan matkaansa joten mukavasti päästiin valmiille nuotiolle. Yksi kokeneempi meloja heistä oli laskenut kajakillaan Unarinkönkään. Tämä porukka oli fiksusti aloittanut retken Unarinkönkäältä, joten heillä ei ollut tarvinut kannella välineitä pitkin kangasmaastoa könkään yli. Leiri pystyyn laavulle ja nautittiin mukavasta yöpaikasta sopivasti suunnilleen puolivälissä Meltausjoen melontapätkän kokonaismatkaa.
Aamu valkeni ja melonta jatkui. Edelleen keli oli mainio ja lämmin. Suolankeittäjän jälkeen tuli taas isompia vauhdikkaita erittäin mukavia koskia, Pitkä-Perttaus oli monen kilometrin pituinen vauhtikoski. Turvakkoköngäs oli merkattuna I+ koskeksi, niskassa olevien suurempien aaltojen vuoksi, tällä vedellä se oli II -luokkaa. Mad Riverit meni loistavasti tästäkin kuohusta. Lopetimme melonnan Pikku-Pahtakoskelle, jossa meillä oli vuokrattuna mökki. Tämä toisen päivän melontaetappi meni todella vauhdikkaasti ja olimme perillä hyvissä ajoin. Virta oli niin myötäisä että melonta ei juurikaan käynyt voimille, kanootit lipui lähes itsestään koko matkan.
Kokonaisuudessaan Meltausjoki melontareittinä oli ehkä meidän kaikkien mielestä paras tähän astisista. Vauhtia riitti koko matkan ja silti sai tehdä töitä koskissa välttääkseen isoimmat kivet. Adrenaliini virtasi suurimmissa kuohuissa ja kelikin oli täydellinen koko viikonlopun. Tänne voisi mennä uudestaan! Luultavasti tämä melontareitti on miellyttävin mennä juurikin alukesästä tulva-aikaan kuin taas kuivan veden aikaan. Joki saattaa olla loppukesästä tosiaan melko matala paikoin ja haastava useiden isojen kivien vuoksi. Mad Riverit kiittää Meltausjokea tästä unohtumattoman hienosta kokemuksesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti